Tottelevaisuuskoulutus
TOKO tarkoittaa koirien tottelevaisuuskoulutusta tai tottelevaisuuskoetta.
Tottelevaisuuskoe on joko virallinen tai epävirallinen tiettyjen sääntöjen ja tasoluokkien mukaan järjestettävä koe, jossa tuomari arvioi ohjaajan ja koiran suorittamia tottelevaisuusliikkeitä.
Tottelevaisuuskoulutusta voi harrastaa erilaisten yhdistysten ja kerhojen järjestämillä kursseilla tai jos taidot riittävät, ihan omin neuvoin - tämä vaatii kuitenkin aiempaa kokemusta ja tietoa. Tottelevaisuuskouluttukseen kuuluu perustottelevaisuutta kuten seuraaminen (koira kävelee ohjaajan vasemmalla puolella), yleisiä käskyjä kuten istu, seiso tai maahan ja hyödyllisiä taitoja kuten kutsusta luoksetulo. Tottelevaisuuskoulutus on välttämätöntä jokaiselle koiralle - myös cavalierin on tarpeellista osata luoksetulo ja esimerkiksi taluttimessa vetämättä käveleminen.
CAVALIERYHDISTYKSEN TOKOTOIMINTA
TOKO-INFOA
Tottelevaisuuskokeeseen saavat osallistua kaikki tunnistusmerkityt ja Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotetut 10 kk täyttäneet koirat. Erikoisvoittajaluokkaan saavat osallistua 15 kk täyttäneet koirat.
- Kennelliiton TOKO-sivut
- Kennelliiton TOKO-tiedotteet
- Kennelliiton TOKO-esite (pdf)
- Tottelevaisuuskokeen säännöt
- Suomen Tottelevaisuusvalion arvon saavuttaneet cavalierit [Kennelliiton jalostustietojärjestelmä]
- Ilmoittautumiskaavake (PDF-tiedosto)
KÄYTTÄYTYMISKOE (BH)
Käyttäytymiskokeeseen saavat osallistua kaikki koirat. Rekisteröimättömillä koirilla tulee olla Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n omistajatodistus. Kaikki kokeeseen osallistuvat koirat tulee olla tunnistusmerkitty SKL - FKK:n määräysten mukaisesti. Osallistumisoikeuden alaikäraja on kaksitoista kuukautta.
Käyttäytymiskokeen hyväksytysti suorittanut koira saa käyttää BH-koulutustunnusta.